Turvallinen ajatus.
6v. Tarra lisätty teininä.
Ensimmäisiä muistikuviani lapsuudesta liittyy tähtiin ja avaruuteen. Carl Saganin Kosmos sarja pyöri televisiossa, mutta en lapsena ymmärtänyt siitä tietenkään mitään, mutta kuvat naulitsivat minut töllön ääreen. Saturnus renkaineen on yksi huumaavimmista muistikuvistani, jota alle viisivuotias lapsi katsoi silmät suurina. Muistan myös, kuinka Isä juoksutti meidät eräänä iltana pakkaskylmään, koska taivaalla tanssi revontulet. Olin toki nähnyt sellaisia aikaisemminkin, asuimmehan pohjoisemmassa, mutta en mitään tällaista. Valoverhot pyyhkivät taivaankantta kuin kiivastunut siivoojatar likaista lattiaa. Värikirjo oli valtaisa! Aloimme Siskoni kanssa tykittää vanhempiamme kysymyksillä osoittaen vuorotellen eri kohteita taivaalta, eivätkä he osanneet vastata. Pohjantähden ja Otavan osasi Isä kyllä näyttää. Onneksi Mauri Kunnas loi kaikkien vanhempien helpotukseksi Kaikkien Aikojen Avaruusseikkailu -kirjan, joka meillekin hankittiin heti tuoreeltaan. Kirja on yhä tallessa; repaleisena, sivut hieman rypistyneenä, mutta rakkaudella läpi luettuna satoja kertoja. Mielileikkejämme olivatkin avaruuskoulu. Kun muiden Barbit saattoivat olla kotiäitejä tai malleja, meidän tyttömme olivatkin astronautteja!
Lahden tähtipäivät 1998.
Aikojen kuluessa perheemmekin muuttui. Isäpuoli toi muuttaessaan elämäämme mukanaan kiikarit, joita ei ole varmaan nähnyt sen päivän jälkeen. Etelään muuttaessamme liityin Ursaan ja luin saamani Tähdet ja Avaruus-lehdet lähes uskonomaisella hartaudella. Myös pienestä lähikirjastosta lainasin ja luin kaikki tähtitiedekirjat. "Ikävä kyllä kerralla saa lainassa olla vain 50 opusta kerralla" sanoi kirjastonsetä, kun taas olin kantamassa lukemista kotiin. Kouluni meni huonosti, kun valvoin myöhään, salaa Äidiltäni, opetellen tähtikuvioita parvekkeella. Siskoni liittyi seurakseni, mikä aluksi ärsytti teinimieltäni, mutta nyt olen siitä kiitollinen. Myöhemmin porukalla naureskelimmekin, että olisi pitänyt teettää t-paita yläasteella, jonka selässä lukee: anteeksi, olen tähtiharrastaja, kun opettaja ohittaa minut torkahdettuani.
Liityin Turun Ursa ry:hyn ja poikkesin tähtitornilla kerhoillassa. Siitä alkoi perjantain traditio, joka kesti parikymppiseksi saakka ja sen jälkeen satunnaistuen. Tutustuin samankaltaisiin ihmisiin huomaten, etten ole niin erilainen. Varhaisteinille ja koulukiusatulle se oli helpostus! Löysin myös parhaan ystäväni aktiiveista. Kun muut luokkakaverini kehuskelivat vetäneensä kännit viikonloppuna, olin minä istunut Helsingissä kavereiden kanssa tähtitornilla kofeiinipöllyssä punavalon loisteessa. Osallistuin kaikkiin tapahtumiin kun vain pystyin. Seurustelin varhaisaikuisena lähes viisi vuotta nuoren tähtitieteilijän kanssa.
Elokuu 2009 -Perseidien meteoriparven bongailua Kevolan tähtitornilla.
Enää en ole niin hurmoksellisen aktiivinen, kuin ennen, koska aikuisuuden mukana tuli arki, joka väistämättä muutti elämäntyyliä. Yökukkuja olen yhä. Vaahtoan vauhtiin päästyäni tähdistä mielelläni. Juon parhaillani kylmää kahvia mukista, jossa on revontulet. Astuessani ulos asunnosta katson ensin taivaalle, sitten jalkoihini. NASAn sukkulaohjelman lopettaminen saa minut kyyneliin. Olen päättänyt, että en kuole, ennen kun ensimmäinen ihminen kävelee Marsin kamaralla. Tiedeuutiset ja avaruussää tulee katsottua muiden uutisien rinnalla. Yhä välillä myös toppaan itseni lämpimästi ja astun yön syliin tähtien alle. Vuosienkin jälkeen seura on sama: Siskoni, harrastuksen parista löydetty ystävättäreni ja taivaalla minulle vilkkuvat tähdet.
Helmikuu 2010 -Night time fashionistas!
Eli mikä sai nostamaan katseen taivaalle? En löydä eroa lapsiminän tai nykyisen väliltä -taivaan syvyyksissä lepää yhä sama ihme: ymmärrys omasta pienuudestaan, siitä mistä on muodostunut ja mitä on osana. Kaikkea pyörittää fysiikanlait, esteettisyys ja hiljaisuus.
Lokakuu 2010, Iso-Heikkilän kaukoputket.
-Senni.
Teksti julkaistu myös henkilökohtaisessa blogissani.
